Elastinen feat. -tv-ohjelman ensimmäinen biisi julkaistaan maanantaina 7.3.

Elastinen feat. on MTV3-kanavan uudenlainen musiikki- ja viihdeohjelma, jonka joka jaksossa Elastinen kohtaa yhden Suomen eturivin artisteista ja kohtaamisesta syntyy uusi kappale. Ohjelmassa syntyneet biisit julkaistaan joka maanantai Radio Novan aamussa ja Spotifyssa. Maanantaina 7.3. julkaistaan Elastisen ja Lauri Tähkän kappale ”Lempo” ja sen tekemisestä kertova jakso MTV3-kanavalla perjantaina 10.3. klo 20.05.

Elastinen feat -tv-ohjelman sisältö on laajasti esillä myös NRJ:n kanavissa koko tuotantokauden ajan.  Elastista kuullaan NRJ:n Aamussa, kun hän saapuu Vikin ja Köpin vieraaksi maanantaina 7.3. klo 9.00.  Tiedossa on kevään aikana mm. Elastinen Radio Extra erikoislähetys.

Kymmenen kohtaamisen tuloksena syntyy ainutlaatuinen, julkaisuvalmis kymmenen kappaleen kokonaisuus joka julkaistaan ohjelman edetessä.

“Kaikkien aikojen kesä 2015 tuotti 10 erilaista biisiä. Jokaisen kappaleen takaa löytyy suuri tarina. Ohjelma kulkee vahvasti musiikki edellä, en malta odottaa että ihmiset kuulevat biisit”, Elastinen hehkuttaa.

Ohjelmassa ensimmäisenä päivänä jakson vieras vie Elastisen itselleen merkityksellisen tekemisen pariin ja luvassa on puhetta tunteista, musiikista sekä elämästä – aiheista, joista syntyy musiikkia. Toisena päivänä kappaletta työstetään, äänitetään ja se esitetään Elastisen valitsemassa paikassa. Katsojille Elastinen feat. on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kurkistamaan musiikin tekemisen alkulähteille ja seuraamaan artistien välistä yhteistyötä.

Elastisen vieraana nähdään Lauri Tähkä, Anssi Kela, Samu Haber, Robin, Paula Vesala, Juha Tapio, Hector, Johanna Kurkela, Anna Puu ja Sami Hedberg. Sarjan musiikkituottajana toimii Jukka Immonen.

Elastinen Facebook
Elastinen Instagram
Elastinen Twitter
Lisätietoja ohjelmasta

Lisätiedot musiikin julkaisusta:
Rähinä Records, Essi Kivitie, essi@rahina.com

Lisätiedot tv-ohjelmasta:
Endemol Shine Finland, Tatu Ferchen, tatu.ferchen@endemolshine.fi
MTV, Johanna Pasonen, 050 438 0791, johanna.pasonen@valve.fi