Negatiiviset Nuoret julkaisevat tänään kolmannen singlensä ”Rakkaus on Pelkkää Painetta Palleissa”

Rähinä Recordsin tuoreelta sainaukselta Negatiivisilta Nuorilta julkaistaan tänään 5. heinäkuuta kolmas single “Rakkaus On Pelkkää Painetta Palleissa”. Biisi kertoo rohkealla punk -asenteella rakkauden kokemisesta nuoren miehen silmin.

Kappale kertoo siitä miten rakkaus on monesti vain kemiasta johtuvaa, fyysistä tunnetta josta voi tehdä itselleen niin vaikeaa kuin vain haluaa. Kun tuntuu, että rakkaus on ylitsepääsemättömän vaikeaa, voit todeta, että rakkaus on vain pelkkää painetta palleissa ja asennoitua biisin käsittelemään mielentilaan.

”Eräs tuttu sanoi kerran mulle, että rakkaus on vain painetta nuoren miehen palleissa”, kertoo Artturi.

”Se kuulosti hyvältä biisin idealta ja alettiin työstään biisiin sanoitusta sen pohjalta”, jatkaa Olli.

”Ollaan vakavissaan tän biisin sanoman kanssa. Frenditkin on sanoneet, että puhutaan täyttä totta. Elämä ei välttämättä kaadu siihen jos nainen lähtee, vaan siihen pitää osata suhtautua oikealla tavalla”, täydentää Eetu.

Negatiivisten Nuorten ensimmäinen single ”Mä Oon Niin Ruma” julkaistiin helmikuussa ja se lisättiin välittömästi YleX:n soittolistalle. Bändin toinen single ”Mutsi” julkaistiin toukokuussa. Biisi kertoo siitä, kuinka aikuisten maailmassa aikuisella lapsella on vaikea paikka. Negatiivisten Nuorten molemmat singlet ovat soineet YleX:n taajuudella tiheään koko kevään ajan. Kappaleet ovat olleet kanavan reitatuimpia.

Negatiiviset nuoret sai alkunsa, kun kolme lahtelaisnuorta päättivät yhdistää voimansa. Kolmikko oli toiminut musiikin parissa jo pitkään, kukin tahoillaan. Eetu on tuottanut ja soittanut kitaraa punkrock –piireissä, Artturi ja Olli puuhailleet räpin parissa. Ystäviä yhdisti musiikki ja tapa purkaa ajatuksia paperille. Kaikki loksahti kohdilleen, kun Eetu soitti Ollille punk –demon, johon räppäri ehdotti riimejä. Artturi lähti porukkaan mukaan, ja sillä tiellä ollaan. Kolmikko kuvailee kokoonpanoaan terapiaprojektiksi, jossa kavereiden kanssa pohditaan maailman menoa ja heitetään läppää. Kolmikko ei mieti imagoaan, tai sitä miltä pitäisi näyttää tai kuulostaa. Biisit syntyvät arjesta ja yhteisistä läpistä, usein ihan huomaamatta.
Kesä 2016 keikat
PE 8 HEINÄKUU – Jatkot @ Seurahuone, Lahti
PE 12 ELOKUU – ProjectxSuomi 2016, Holiday Club Saimaa, Imatra
LA 13 ELOKUU – Simerock, Rovaniemi
PE 3 SYYSKUU – SHHF, Seinäjoki

Kuuntele kaikki Negatiivisten Nuorten kappaleet:
Kuuntele uusi single ”Rakkaus on Pelkkää Painetta Palleissa” täältä
Kuuntele biisi ”Mutsi” täältä
Kuuntele biisi ”Mä Oon Niin Ruma” täältä
Negatiiviset Nuoret Instagram
Negatiiviset Nuoret Facebook
Negatiiviset Nuoret Twitter 

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Jaana Ijäs / Rähinä Records
jaana@rahina.com

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Rähinä Live
puh. +358 44 2696072
mika@rahina.com