Kapasiteettiyksiköltä Rähinä Recordsin juhlavuoden kunniaksi tänään uusi single ”Bella Zau” 

Nostalgiaa huokuva kotimaisen hiphopin legendaarinen vaikuttaja Kapasiteettiyksikkö julkaisee Rähinä Recordsin 20-vuotis juhlavuoden kunniaksi uuden singlen. Tänään 16. toukokuuta julkaistava Bella Zau on kovaa menevän, elämänjanoisen ihmisen eräänlainen rakkauslaulu. Se on samalla sekä kunnianosoitus omalle rakkaalle, että tekemisen meiningille.

AndunTasiksen ja Uniikin muodostama kokoonpano Kapasiteettiyksikkö päätti juhlistaa Rähinä 20v juhlavuotta tekemällä sitä mitä parhaiten osaa, ja mistä kaikki on saanut alkunsa, eli musaa ja keikkoja. Idea kappaleeseen lähti Tasikselta, joka halusi käyttää tämän italialaisen kansansävelmän melodian.

Kappale haluttiin tehdä täysin Rähinän voimin, joten Elastinen teki biitin ja Iso H miksasi kappaleen. Vaikka edellisestä Kapasiteettiyksikön julkaisusta on jo yli 10 vuotta ei kemia bändin kesken ole kadonnut mihinkään ja rakkaus tekemiseen välittyy varmasti jokaiselle kuulijalle.

“Biisi on omistettu kaikille meitä joskus odottaneille: kumppaneille, frendeille ja diggareille” tiivistää kokoonpano biisin sanoman.

Kapasiteettiyksikön viimeisin pitkäsoitto ”Susijengi”, josta Suomen koripallomaajoukkue saikin sittemmin lempinimensä, julkaistiin vuonna 2006, jonka jälkeen kokoonpano lopetti upean uransa pitkään jäähyväiskiertueeseen vuonna 2008. Rähinä Recordsin 20-vuotisen menestyksekkään taipaleen kunniaksi yhtye nousee festivaalilavoille tänä kesänä Pipefestissä, Summer Upissa sekä Blockfesteillä. Vuosi huipentuu Kapasiteettiyksikön ja Fintelligensin yhteiseen juhlakeikkaan Helsingin Jäähallissa 5. joulukuuta.

Kuuntele uusi single “Bella Zau” täältä
Kapasiteettiyksikkö Facebook
Kapasiteettiyksikkö Instagram

Kuvat: promokuvatkansikuva / wav

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Ijäs / Kaiku Entertainment
jaana@kent.fi

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Fullsteam Agency Oy
mika@fullsteam.fi