Elastiselta julkaistaan tänään upea rakkauslaulu Loppuun Asti

Elastinen julkaisee tänään 17. lokakuuta uuden Loppuun Asti -kappaleen, jolla mukana feattaamassa ihastuttava Johanna Kurkela. Kaunis laulu syventyy kahden ihmisen väliseen sitoutumiseen ja siihen mitä tämä lupaus tuo tullessaan.

“Olen itse ollut viime vuosien aikana suurten kysymysten ja päätösten äärellä. Tämä biisi kertoo toiseen ihmiseen sitoutumisesta ja sen lupauksen voimasta”, artisti kuvailee ja jatkaa: “Johannan kanssa työskentely on uskomatonta! Hänen äänensä ja tulkintansa kruunasivat biisin.”

Kappaleen tekijätiimistä löytyvät artistin lisäksi Jurek Reunamäki, Henna Sarriola ja Joonas Angeria.

Elastinen julkaisi edellisen singlensä Supervoimii 13. huhtikuuta. Kappale nousi pari päivää julkaisunsa jälkeen Spotifyn Suomen Top 50 -listan ensimmäiselle sijalle, sekä on striimannut reilusti yli platinaan oikeuttavan rajan. Kappale on ollut myös aktiivisessa radiosoitossa eri kanavilla ja ollut useita viikkoa Suomen radioiden soitetuin kappale.

Lataa: wav / tekijätiedot
Kuvia: promokuva / kansikuva
Seuraa: Facebook / Instagram / Twitter

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Ijäs / Kaiku Entertainment
jaana@kent.fi

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Fullsteam Agency Oy
mika@fullsteam.fi